K18PEPTIDI™ – KUN BIOTEKNOLOGIA KOHTAA HIUSTENHOIDON

Missiomme on tehdä mahdottomasta mahdollista teknologian avulla. Vuosien ajan perinteinen kosmetiikan kemia oli ainoa ratkaisu hiusten vaurioihin. Sen tarjoamat ratkaisut ovat kuitenkin ennemminkin kuin laastari, joka peittää vaurion, kuin että se olisi korjannut sen. Tähän saakka hiustenhoitotuotteet ovatkin olleet joko hiuksen pinnalle kalvoa muodostavia tuotteita, jotka antavat pinnallista kosteutta ja kiiltoa tai korjaavia tuotteita, jotka ovat paikanneet hiuksen vaurioita väliaikaisesti. Sen sijaan, että olisimme käyttäneet näitä perinteisiä kosmetiikan kemian ratkaisuja, otimme radikaalin askeleen alkaa etsimään ratkaisua bioteknologiasta. Samalla tulimme kumonneeksi useita vanhoja näkemyksiä hiustenhoidosta sekä luoneeksi aivan uuden tuotekategorian hiustenhoitotuotteiden valikoimaan. K18Peptide™ on ainoa markkinoilla oleva aine, joka pystyy rakentamaan ennalleen koko hiuksen rakennetta.

Tutkittuamme vuosikymmenen aikana kaikki aminohapposekvenssit, joista hiuksen keratiinirakenne muodostuu, löysimme mullistavan bioaktiivisen K18Peptide -peptidin, jolla on kyky palauttaa vahingoittunut hius sen alkuperäiseen kuntoon. Kampaamoalan ammattilaiset ympäri maailman ovat jo vakuuttuneet K18Peptiden tehosta. Tämä mullistava keksintö mahdollistaa lähes rajattomia mahdollisuuksia hiuksiin tehtäviin muutoksiin. Kotikäyttäjälle se antaa mahdollisuuden palauttaa hiusten kunto sellaiseksi, kuin se on ollut ennen vahinkojen syntymistä. Mikä parasta, tämä on mahdollista ilman pitkiä vaikutusaikoja ja käsittelyvaiheita, vain 4 minuutissa. K18Hair -tuotteilla voidaan korjata hiuksia kaikkien kampaamopalveluiden yhteydessä. Lisäksi hoidon voi tehdä kotona hiukseen jätettävällä hoitoaineella. Kotihoitotuote toimii sekä kampaamossa aloitetun hoidon jatkona, tai myös pelkkänä kotihoitona yksinään, ilman kampaamossa ensin tehtyä hoitoa.

TÄYSIN UUSI, INNOVATIIVINEN LÄHESTYMISTAPA HIUSTENHOITOON

K18Hair perustuu biomimetiikkaan, ei perinteiseen kosmetiikan kemiaan. Biomimetiikka on tiede, jossa jäljitellään ja hyödynnetään luonnosta löytyviä aineita ja keksintöjä. K18Peptide on bioaktiivinen peptidi, joka jäljittelee täydellisesti hiuksen keratiinin muodostavaa aminohapporakennetta. K18Peptide pystyy integroitumaan osaksi hiuksessa jo olevaa rakennusainetta, uudelleenrakentamalla keratiinirakenteessa olevia rakennevaurioita. Se ei peseydy pois vaan on samalla tavalla pysyväinen osa hiusta,
kuin hiuksen luonnollinenkin keratiini.

K18HAIR hiuksen rakenne K18Peptide -peptidi

MITEN K18PEPTIDI™ TOIMII?

Hiuksen vaurioituessa sen sisäisen rakenteen muodostavat polypeptidiketjut (keratiiniketjut) tulevat hauraiksi ja katkeilevat. Yksi hius koostuu miljardeista polypeptidiketjuista, jotka ovat hiuksen rakenteen kannalta kaikkein tärkeimpiä elementtejä. Kun ne vaurioituvat, hiuksen elastisuus ja lujuus heikkenee, jolloin hiuksesta tulee mm. katkeileva ja kiilloton. Vastauksemme tähän on bioaktiivinen peptidi, K18Peptide, joka matkaa hiuksen kuitukerrokseen ja joka on juuri oikean kokoinen ja aminohappokoostumukseltaan oikeanlainen, jotta se pystyy uudelleenrakentamaan rikkoutuneet polypeptidiketjut. Samalla K18Peptide uudelleenyhdistää irronneet rikkisidosten päät.

K18Peptide mimikoi hiuksen luonnollisen rakennusaineen, keratiinin aminohappokoostumusta. Se pystyy muuntumaan osaksi hiuksen luonnollista rakennusainetta eikä poistu veden tai shampoon vaikutuksesta. Siksi K18Hair on ainoa todellinen, pysyvä ratkaisu vaurioituneiden hiusten korjaamiseen. Proteiinin rakentuessa aminohappojen järjestys määrää sen, millainen proteiinista tulee, hieman kuten sanojen järjestys määrää sen, miten lause tulee ymmärtää.  Samalla tavalla kuin sanat tietyssä järjestyksessä muodostavat lauseen merkityksen, K18Peptide on kuin sana, joka on juuri oikea täydentämään hiuksen katkenneen keratiinirakenteen. Näin se pystyy integroitumaan osaksi hiuksen luonnollista rakennetta.

K18HAIR TUOTTEET

K18HAIR
METALLIENPOISTO

K18Hair PRO Chelating Hair Complex 300ml

K18HAIR MOLEKYYLIKORJAUSHOIDOT AMMATTIKÄYTTÖÖN

K18Hair Professional Molecular Repair Hair Mist 300ml

K18Hair Professional Molecular Repair Hair Mask 150ml

K18HAIR
MOLEKYYLIKORJAUSHOIDOT KOTIIN

K18Hair Leave-in Molecular Repair Hair Mask 50ml

K18Hair Leave-in Molecular Repair Hair Mask 15ml

K18Hair Leave-in Molecular Repair Hair Mask 5ml

K18HAIR
SHAMPOOT

K18Hair
Detox Shampoo
250ml & 930ml

K18Hair
pH Shampoo
250ml & 930ml

K18HAIR
HOITOAINE

K18Hair
DAMAGE SHIELD
Protective Conditioner
250ml & 930ml

K18HAIR
MOLECULAR REPAIR HAIR OIL

K18Hair
Molecular Repair
Hair Oil
30ml

K18Hair Pro koulutus

Hei kampaaja, oletko jo suorittanut K18Hair PRO Sertifikaatti -koulutusohjelman?

K18Hair PRO sertifikaatti on interaktiivinen noin 30 minuuttia kestävä koulutusohjelma, joka kasvattaa K18Hair-tuotetietouttasi, ja antaa sinulle varmuuden tuotteiden sekä palveluiden myymiseen jokaiselle asiakkaallesi. Suorita innostava ohjelma ja tulet sertifioiduksi K18Hair-ammattilaiseksi, saat tulostettavan todistuksen sekä kampaamosi viralliseen jälleenmyyjähakuun.

K18Hair Pro Certification on maksuton ja tehtävät ovat suomeksi.

30 vuotisen urani aikana en ole vielä koskaan käyttänyt hiustuotetta, jolla saisi yhtä uskomattomat tulokset kuin K18 Hair-tuotteilla

30-vuotta kestäneen urani aikana en ole koskaan
aikaisemmin käyttänyt hiustuotetta, joka antaa
yhtä uskomattomia tuloksia, kuin K18Hair -tuotteet.

-Jack Martin, Colorist @jackmartinhair

VEGAN

CRUELTY FREE

COLOR SAFE